tiistai 5. huhtikuuta 2011

MOVING ON.

Ihanaa huomenta lapsoset! Aurinko paistaa Suomenniemellä, ja varsin koomaisen jet lag- viikon jälkeen olen nyt hieman piristynyt. Saavuin Helsinkiin toissa lauantaina, enkä tähän mennessä ole tehnyt mitään kovin järkevää. Agendaan kuului esimerkiksi kasvohoito, hieronta, kampaaja, hammaslääkäri ja viime lauantaina pääsin jopa Valtterin kirppikselle myymään. Suuri kiitos kaikille joille vanhat rytkyni kelpasivat, en onneksi joutunut kantamaan takaisin kotiin yhden yhtäkään vaatetta. Tietenkin kahden kuukauden tauon jälkeen tein myös come backin Helsingin yöelämään ystäväni syntymäpäivien johdosta, mikä ilta Ahjossa!
Tänään on jännittävä päivä, muutoksen tuulet puhaltavat. Myös ensi viikko on hyvin jännittävä, menen keskiviikkona Eiran sairaalaan Lasik-silmäleikkaukseen. Eli pääsen eroon silmälaseistani, mikä helpottaa huomattavasti mallintöiden tekoa, ja elämää muutenkin. Allergisuuteni takia en voi käyttää piilolinssejäkään kuin muutaman tunnin kerrallaan, joten töissä, urheillessa ja viihteellä kuljen joko silmät punaisina hiertävistä piilareista, tai vaihtoehtoisesti puolisokeana. Jännittävät ihanuudet jatkuvat leikkauksen jälkeenkin, sillä nyt näyttäisi siltä, että toipumisajan jälkeen suuntana on New York! Pidetään sormet ristissä, että suunnitelma toteutuu :)

2 kommenttia:

  1. Oi, silmäleikkaukseen! Onnea! :) Helpottaa kyllä elämää MERKITTÄVÄSTI. Yhä, jo useamman vuoden jälkeen leikkauksesta havahdun ihmettelemään miten ihmeellisen ihanaa on nähdä täydellisesti. Tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  2. Heii,mielenkiintoisia tapahtumia menossa ja tulossa!! Kyllä silmälasit ovat hankalat monessa tilanteessa..kiva kuulla miten leikkaus onnistuu..onnea siihen ja täällä pidetään varpaatkiin ristissä jotta kaikki sujuu suunnitelmiesi mukaan..t. A2

    VastaaPoista